En halua olla kiroileva pyöräilijä

Kävin tuossa tois puol jokkee viime viikonloppuna ja tapasin yhtä kempoa, jonka vielä kempompi kissa tuijotti mua yöt. Se vaan istui vieressä ja tuijotti. Hieman ehkä creepyä, mutta toisaalta mitä muuta voi odottaa kissalta? Se samainen otus myös pölli yhden mun korviksen eikä palauttanut sitä, joten se jäi sitten Turkuun. Jälleen kerran; kissat.

Turussa käytiin katsomassa tuo uusi Avengers, mikä oli aika jees. Sitten istuttiin ja lahnattiin loppuilta, katsoen jotain hassuja ohjelmia telkkarista. Lauantaina tehtiin yllättäen tortillaipizzoja ja niiden kylkiäiseksi nomnom-rockyroadeja. Sitten pelattiin Lord of the Rings-legopeliä, mikä oli kauhijan jännää! Samaa tehtiin myös seuraavana päivänä, mikä oli vielä jännempää koska hämähäkkejä ja Mordor, iiks!

Noh bussissa istuessani sitten ajattelin että voisin listata joskus blogiin asioita mitä en ikinä missään tapauksessa haluaisi olla. Tämä ajatus tuli siitä kun joku pyöräilijä-dude joutui pysähtymään bussin tieltä ja huomasin sen duden kiroavan sitä selkeällä suomenkielellä. Siinä sitten pohdin että kuinkahan kamala elämä sulla on jos kerran pysähtymisen takia kiroat niin että sen tajuaa bussin ikkunoidenkin läpi. Sitten tosiaan ajattelin että joo-o, tuollainen ihminen en ainakaan koskaan halua olla. Hyvä ajatus, eikö?

Joku toinenkin ajatus oli jo siitä millainen en ainakaan halua olla, mutten kuollaksenikaan muista sitä juuri nyt. Hmm.. Noh, eilen tein kuitenkin superhyvää kanasalaattia! Jos jaksaisin, jakaisin teille ohjeet siitä mutta nyt en jaksa. Ehkä joskus jaksan, jää nähtäväksi! Eilen kävin myös koululla opparista puhumassa ja ilmeisesti mulla menee nyt ihan hyvin sen kanssa. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla sellainen "oma Anneli", joka on aina positiivisella mielellä ja sanoo että tosi hyvä vaikka olisit vain copypastennut asioita seminaarista.

Eilen tapahtui myös kolmas asia, jonka haluan jakaa kaikelle kansalle! Kuvaa en näistä viitsi ottaa, koska hyi helevetti, mutta kuitenkin! Mulla oli kahdeksan korvakorua siten että toisessa korvassa oli kolme ja toisessa viisi. Noh, nyt toisessa on enää yksi ja toisessa kolme. Yksi reikä meni umpeen tulehduksen kautta ja nuo kolme muuta sitten muodostivat itseensä sellaiset ällöttävät "patit" jotka eivät sinänsä olleet kipeitä mutta sen verran ällöttäviä että päätin lopettaa tämän kahdeksan korviksen elämän. Kävin tänään apteekissa ostamassa teepuuöljyä (tai jotain), jonka luin ehkä auttavan näihin patteihin. Toivotaan että häviävät koska hui heleeevetti.

Joku asia oli vielä mikä piti tähän merkintään up-- Ah! Syötin tänään kissoille ekaa kertaa pakasteseitiä ja voi kuinka maistui! Yllätyin kuinka Nikkikin suostui syömään sitä vaikka onkin melkoisen nirso otus kaikin puolin. Tai oli vielä viime syksynä, nykyään se on outo ja iso ja syö nähtävästi melkein mitä vaan. Neljä kuukautta "mummolassa" teki nähtävästi tehtävänsä, hmm..

No eipä tässä muuta! Tämän merkinnän pointti oli se etten halua olla kiroileva pyöräilijä. So far so good, I think...

Minä päätin kulkea ylväästi ja pystyssä päin

Noniin nyt on tukka kynitty eikä se näytä enää "vanhalta, kulahtaneelta tiskirätiltä" kuten sitä tuossa taannoin kuvailin. Kävelin sitten kampaajalle ja ilmoitin että haluan eroon kuolleista, kuivista latvoista ja siksi nyt vedetään lyhyeksi. Näytin yhden refekuvankin ja oli ihanaa kuinka kampaaja oli ihan mukana hommassa! Joskus olen kuullut kampaajan kysyneen kysymyksen "oletko nyt ihan varma?" Ja se on kuulkaas maailman huonoin kysymys tuollaisessa paikassa, jossa on jostain elämää suuremmasta asiasta kyse.

Noh sain hienon tukan, elin juurikasvun kanssa hetken aikaa ja meinasi kuulkaas aivot jäätyä siinä kun kävelin pitkin kaupunkia ja metsästin yhtä eksynyttä hobittia pitkin Itsenäisyydenkatua. Illalla sitten värjäilin tukkaa sellaiseksi vaaleanruskeaksi, jonka värinen tuo oikea värinkin tuntuisi olevan. Ihme kyllä löysin kaupan hyllyltä juuri oikeansävyisen putelin, mutta punaista jäi värjäämisestä huolimatta tukan sekaan joten lopputulos oli vähintäänkin.. hassu!
Tajusin muuten myös miksi kissat kehrää kun niitä silittää; se tuntuu aika kivalta. Vetäkääpä lyhyt tukka ja silittäkää vaikkapa niskaanne niin hoksaatte! Tämä oli suurimpia neronleimautuksia eilen! Hah!

Tänään kävin myös pitkästä aikaa koululla pööpöilemässä ja seuraavan kerran pitäisi sinne päin juosta tuossa maanantaina opparin merkeissä. Niille, jotka eivät tiedä, niin kirjoitan siis oppariani lapsen ohjaamisesta ja kohtaamisesta elokuvatuotannoissa. Ihan mielenkiintoinen aihe, mutta tutkimuksia on tehty aivan turkasen vähän! Luen siis tällä hetkellä näitä "kehu lastasi"-kasvatusoppaita, jotka tuntuvat välillä siltä kuin joku yrittäisi tunkea kaurapuuroa korvasta sisään. Niin itsestäänselviä asioita, mutta noh.. Ainakin on lähteitä opparia varten!

Jottei tämä menisi nyt ihan liirumlaarumiksi koko merkintä niin on pakko kertoa myös se kuinka mietin tänään miksi ihmisten on vain pakko puuttua toisten asioihin? Varsinkin Facebookissa. Miksi oi miksi aina on pädettävä jos luulee tietävänsä paremmin kuin joku toinen? Miksi se mielipide on aina annettava? Miksi, miksi, miksi?
Toinen asia mitä tänään pohdin on se että onko joillain ihmisillä oikeasti niin täydellinen elämä että kaikki mitä ne sanoo, särähtää korvaan ja nousee epäusko siitä puhuuko kyseinen ihminen totta vai ei? Onko jotkut vaan oikeasti toisia parempia kaikessa ilman että sille voi yhtään mitään?
Kolmas asia mitä mietin niin se että miten tuolla sosiaalisessa mediassa olisi tarkoitus reagoida näihin ihmisiin.. joiden kanssa et puhu ehkä kymmeneen vuoteen.. Ja sitten ne kommentoi jotain.. etkä tajua mitä ne kommentoi? Sillee.. Pitäisikö mun nyt tietää tämä juttu? Onko tämä joku inside-läppä jonka olen unohtanut kymmenessä vuodessa? Pitäisikö mun tykätä kommentista, kommentoida siihen.. kysyä mitä hittoa? Jännittävää.

Ja mä kaadoin kaikki salmiakit pöydälle

Ei himpura etten paremmin sano! Loin viime vuonna tosi kivan blogin ja sitten se kuivui kasaan, koska jotenkin tein siitä liian.. tiettyyn suuntaan tähtäävän eikä se oikein antanut tilaa suunnanmuutoksille. Tai ei se oikeastaan kuivunut kasaan, sain vain itselleni aikaiseksi vuosituhannen blockin joten päätin sitten.. perustaa taas uuden blogin (hitto se rimmas). Tällä kertaa sellaisen, johon voin hölistä mitä nyt ikinä mieleen tulee. Vähän päiväkirjatyyppisesti, mutta tuskin päivittäin tai tuskin edes viikottain! Tai oikeastaan vain silloin kun on jotain, mistä kirjoittaa. Sellaista tärkeäksi koettua, oli se sitten hyvässä tai pahassa.

Tälläisen kortin sain tänään Liettualaiselta Igorilta!

Joten jaarittelen varmaan kissoista, korteista, leffoista, Hobitista, Tabasta (you know), maailman vääryyksistä, asioista jotka nyppii, asioista jotka ei nypi, tv-sarjoista, musiikista, lenkkipolkuteatterista, uudesta tukasta, vanhoista rääsyistä, tatuoinneista, mitä tänään tein, mitä huomenna teen.. mitä söin tänään tai mitä syön huomenna tai hei tässä on hyvä resepti.. Ehkä itken vähän opparin tekemistä, toivottavasti tulevaisuudessa hihkun työharjoittelupaikkaa ja/tai töitä.

Ja tämmöisen sain Turusta saakka!

Vähän siis kaikkea ehkä tiedossa! Tai sitten ei. Varmaan tungen tännekin epämääräistä ajatuksen virtaa, josta luulen ettei kukaan tajua mitään ja olen tosi sniiki mutta oikeasti kaikki tajuaa ja oon vaan tyhmä. Ahhaahha! No mutta, tähän alkuun voisin sanoa myös että huomenna lähtee tukka! Ehkä postailen siitä sitten jotain koska siis miksi ei? Tällä hetkellä moinen tukan kuvajainen muistuttaa enempi vanhaa, kulahtanutta tiskirättiä kun edes etäisesti hiuskuontaloa. Toivottavasti huomisen jälkeen on asiat paremmalla tolalla edes tukan osalta!

Sen verran sanon kanssa että mulla on sylissä yksi pärisevä kissaotus ja toinen nukkuu tuossa viekussa. Söin juuri juustoista tomaattikeittoa ja ranskanleipää ja olo on nyt aika muikea! Ja siis kuka nyt ei söisi tomaattikeittoa ja ranskanleipää puoli yhdeltätoista illalla?