En ole hetkeen kirjoittanut tänne mitään. Olen taas päätynyt miettimään omaa elämääni, sitä mitä haluan siltä ja millainen ihminen olen. Syvällä siis mennään ja ollaan. Nythän on asiat niin että tällä hetkellä pääprioriteettini ei ole enää se mitä teen elämässä vaan missä olen. Joskus viisitoista vuotiaana menin sanomaan että haluan vittuun Suomesta. Se oli silloin teiniajan angstia, mutta näin kymmenen vuotta myöhemmin voin rehellisyyden nimissä sanoa että en ole ikinä halunnut enempää pois täältä kuin nyt. Ja se tunne vahvistuu kokoajan. En kuulu tänne. Olen pahoillani, mutta niin se vain on.
Lentolippu kauas maksaisi vähän päälle kuusi hunttia. Saisin working holiday visan, jonka avulla voisin pysyä poissa vuoden. Sen viisumin avulla ehkä löytäisin jonkun työpaikan, jolla olisi ihana pomo joka antaisi mun jäädä töihin ja auttaisi seuraavan viisumin hankinnassa. Saattaisin löytää oman pienen asunnon, jossa istua kököttäisin illat ja miettisin että onpa elämä hienoa. Saattaisin ehkä löytää vierelleni sen jonkun ihmisenkin, jonka kanssa voisin kököttää siellä kämpässä tai jossain toisessa kämpässä, ja miettiä että onpa elämä hienoa.
Olen alkanut miettimään että minun ei ehkä tarvitse tehdä elokuvia elääkseni, jotta olisin onnellinen. Se on edelleen se iso asia, mitä haluaisin pystyä joskus tekemään ja siihen tähtään. Ajan kanssa. Nyt olen taas herännyt ajattelemaan että.. Elokuvien tekemistä enemmän haluan olla onnellinen. Enkä usko löytäväni sitä onnea täältä, koska täällä tuntuu kokoajan siltä että happi loppuu eikä pysty hengittämään. Yritän pitää itseni kiireisenä, jotten pysähtyisi liikaa miettimään mutta sitten tulee tälläinen hiljainen päivä ja huomaan selailevani ulkomailta työpaikkoja ja lentolippujen hintoja. Nyt olisi melko pian lähdettävä ennen kuin joku suomalainen poliitikko keksii estää sen tavalla tai toisella.
En voi hengittää enkä olla onnellinen maassa, joka imee minusta voimat ja saa minut tukehtumaan. Yritin oikeasti. Yritin oppia rakastamaan tätä maata samalla tavalla kuin joskus pienenä. Yritin etsiä töitä Kouvolastakin, suunnittelin muuttavani pieneen kämppään Kuusankosken keskustaan. Ei onnistunut, koska milläs minä sen maksan jos töitä en löydä. Jotenkin saisin kuitenkin sen kuusi hunttia kasaan. Voisin lähteä ja elää onnellisena. Jossain muualla kuin täällä. Älkääkä ymmärtäkö väärin, tämä paikka on hyvä paikka asua. Se ei vain ole minua varten, vaikka se ehkä on sinua varten.
Nyt seuraava etappi on hoitaa tämä perkeleen TAMK pois päiväjärjestyksestä, koska sen jälkeen voin ottaa ja lähteä. Se jos jokin motivoi eteenpäin.
