Siinä toivossa että se hämmentyy ja hymyilee takaisin

Mä olen sellainen ihminen että iloiset ja onnelliset ihmiset tekee mut iloiseksi ja onnelliseksi. Mä pyrin joko alitajuisesti tai tiedostaen kokoajan siihen että voisin omilla pienillä teoillani tehdä ympärilläni olevista ihmisistä iloisempia. Musta kivointa on se kun saan ihmisen hymyilemään. Se on joka kerta kuin pieni joulu jos tiedän auttaneeni jonkun päivää paremmaksi omilla, ehkä pienilläkin teoilla. Monet ovat ihmetelleet miksi, mutta se on vähän kuin kahden kauppaa; kun muut ovat iloisia, mäkin olen iloinen. Ja sitten jos en voi auttaa, se saa minut turhautuneeksi ja voimaan pahoin. Ja kukapa nyt ei haluaisi olla onnellinen?
Mä toivon että kaikki ajattelisivat tämän suuntaisesti jos eivät ihan näin, koska miettikääpä millaisessa maailmassa me elettäisiin jos jokainen yrittäisi tehdä sen vieressä seisovan ihmisen iloiseksi? Ei olisi sotia, ei olisi puukkotappeluita, ei koulukiusattaisi ja.. no ihmiset olisivat iloisia. Uskon että tälläisiä paikkoja on jossain maailman kolkassa ja sinun on turha sanoa että olen väärässä, ellet ole käynyt jokaisessa maailman kolkassa. Jossain on yhteisöjä, joissa kaikki ovat vain pienine tekoineen iloisia.

Kun maailma ympärillä voi pahoin, tunnen ahdistuvani. En kuitenkaan lannistu, koska eilen hymyilin vastaan tulevalle vanhalle miehelle ja hän hymyili takaisin. Emme tunteneet toisiamme, olen asunut tällä paikkakunnalla alle viikon, mutta silti hymyilimme. Mulle tuli siitä hyvä mieli ja uskon että sille vanhuksellekin tuli hyvä mieli siitä. Varmasti se hämmentyi siitä että joku random tyttö hymyili sille, mutta niin hämmennyin minäkin! Harvoin siihen hymyyn kuitenkaan vastataan.
Kaupan kassat ovat täällä outoja, koska he ovat iloisia ja puhuvat lapsuudensa lempiherkusta randomin asiakkaan kanssa. Merkkarit tosiaan olivat isompia kun oltiin pieniä. Kun pyydän neuvoa kaupan henkilökunnalta, he etsivät samantien oikean ihmisen auttamaan eikä minun tarvitse odottaa kuin ehkä puoli minuuttia. He puhuvat toisistaan etunimellä, vaikken minä tiedä kuka on Terhi. Terhi kuitenkin osoittautui ihmiseksi, joka auttoi minua iloisen asiakaspalvelijan tavoin.

Tällä hetkellä en pidä siitä mihin tämä maailma on menossa. En ymmärrä politiikkaa, enkä halua edes ymmärtää sitä koska vaikuttaa siltä että moinen ihmisten keksintö on tarkoitettu tekemään elämästä vaikeaa ja viemään pieneltä ihmiseltä sekin vähä mitä hänellä on. En myöskään pidä siitä että ihmiset tuomitaan sen perusteella mistä he ovat kotoisin ja minkä värisiä he ovat. Tai ovatko he miehiä vai naisia. Mielestäni ainoa ihmistyyppi, joka pitää tuomita, on lahko nimeltä "kusipäät" ja niitä on jokaisessa maailman kolkassa (paitsi niissä, joissa kaikki ovat onnellisia ja ajattelevat toistensa hyvinvointia).

Jos jonkin asian poistaisin maailmasta niin rahan. Miettikää kuinka paljon parempi maailma olisi jos kukaan ei koskaan olisi keksinyt rahaa? Elämää elettäisiin vaihtokaupan varassa. "Jos sä saat tämän veneen niin voinko mä muuttaa tohon kämppään?" "hmm... okei ensi kesänä olisi kiva ajella pitkin järveä, joten miksei!" ja diili syntynyt. Ilman rahaa ei olisi suuria stressinaiheita, kaikki saisivat tasa-arvoisempaa kohtelua ja maailma olisi taas parempi paikka.
"Jos sä saat mun kämpän niin voitko lennättää mut maailman toiselle puolelle tolla teidän lentokoneella?"
"Okei!"

Joku pitää mua nyt hyvin naiivina ja tyhmänä tyttönä, mitä varmaan olenkin. Musta on vaan typerää täyttää oma elämä negatiivisuudella ja levittää sitä muiden elämään. Tiedän ettei rahaa pysty poistamaan maailmasta eikä sotia saada koskaan täysin loppumaan, koska aina jossain on se yksi kusipää joka haluaa enemmän kuin tarvitsee. Mutta saan silti unelmoida maailmasta, jossa kaikki olisi iloisia. Ja tulen aina hymyilemään vastaantulijalle siinä toivossa että se hämmentyy siitä ja hymyilee takaisin. Se on kivaa.